Yrittäjän muistilista tilinpäätöskauteen

13 joulukuun, 2021

Joulupyhien lähestyessä myös tilikauden päätöspäivä on pian koittamassa monella yrityksellä. Kokosimme yleisen muistilistan yrittäjien avuksi, jotta tilikauden päättäminen sujuisi jouhevasti. Yhteyspäällikkömme kertovat mielellään lisää myös juuri sinun yrityksesi kannalta olennaisista toimenpiteistä.

Jokaisen yrityksen toiminta on erilaista, ja ennen tilinpäätöstä jokaisella onkin hieman erilainen lista asioita, jotka täytyy ottaa huomioon. Asiantuntijamme kokosivat seuraavan yleisen listan, joka koskettaa suurta osaa yrityksistä.

Laskutus

–Kaikki tilikauden aikana tehdyt työt pitää laskuttaa joulukuun loppuun mennessä. Keskeneräisen työn osalta tulee laatia laskelma, joka kirjataan ilman arvonlisäveroa tilinpäätökseen.
–Kaikki saapuneet ostolaskut tulee olla asiatarkastettuna.
–Matka- ja kululaskut on hyvä tehdä ennakkoon, jotta ne kohdistuvat oikein.

Palkanmaksu

–Mikäli joulukuussa maksetaan ylimääräistä palkkaa, muista ilmoittaa siitä palkanlaskentaan.
–Tarkista lahjojen verotuskäsittelyn säännöt. Aiheesta lisää aiemmassa blogissamme.

Omaisuus

–Käteiskassan täsmäytys valuuttoineen tulee tehdä.
–Omaisuuserien lisäykset, vähennykset ja arvonalentumiset kiinteistöjen, koneiden ja kaluston osalta on määritettävä.
–Tarkista onko sijoituksissa ja arvopapereissa muutoksia, eli nouda salkkuraportit pankin / sijoitusyhtiön järjestelmästä.
–Pankkitilien, lainojen ja velkojen saldovahvistukset.
–Varastoinventaari on päivitettävä ajan tasalle.
–Tarkista annetut vastuut ja vakuudet.

Hallinto

–Osake- ja osakasluettelo on hyvä tarkistaa.
–Yrityksen kokouspöytäkirjat ajan tasalle hallituksen ja yhtiökokouksen osalta.

Tässä on aika paljon hommaa!

Ei hätää, juuri sen vuoksi asiantuntijamme ovat tällä. Käy yhteyspäällikkömme kanssa läpi tarvittaessa mitä teet itse, ja mitkä osat jätät meidän tehtäväksemme. Monilla asiakkaidemme kanssa tilinpäätös sujuukin jo vaivattomasti vuosien rutiinilla.

Yhteyspäällikkömme auttavat

Riku Ryödi

Riku Ryödi

040 5033 923
riku.ryodi@tilisi.fi

Hanna Svensson

Hanna Svensson

040 134 2790
hanna.svensson@tilisi.fi