Uusi toiminnallisuus Netvisoriin ja muuta ajankohtaista Tilisiltä

9 tammikuun, 2023
Netvisor Controller 2.0, Tilisi, tilitoimisto

Alkaneen vuoden kunniaksi Netvisor tuo käyttöön asiakkaillemme käyttöön uuden toiminnallisuuden. Kyse on uudesta työvälineestä, jolla yrityksen talouden ennustaminen ja budjetointi on entistä monipuolisempaa ja yrittäjän helpompi nähdä yrityksen nykytilanne ja suunnitella tulevaisuutta. Toiminnallisuuden nimi on Controller 2.0, ja se tuodaan vaiheittain asiakkaidemme käyttöön. Jos haluat olla mukana ensimmäisten joukossa, jotka saavat uuden toiminnallisuuden käyttöön, kerro meille!

Tilisin oma toiminta on kehittynyt viimeksi kuluneina muutamana vuotena positiivisesti. Olemme kasvaneet hyvää vauhtia, liikevaihdossa mitattuna noin 25 % vuosittain. Olemme kasvun myötä myös laajentaneet asiantuntijoidemme joukkoa, ja meitä onkin nykyään jo kahdeksan henkilöä. Työskentelemme kahdessa tiimissä asiakkaidemme eduksi.

Kasvun myötä myös maantieteellinen kattavuutemme on kasvanut. Asiakkaita meillä on jo melkein kaikkialta Suomesta, Uudenmaan edustaessa noin puolta asiakaskannassamme. Yrittäjävetoinen toimintatapamme pitää meidät lähellä myös asiakasyritystemme arkipäivää – tiedämme, millaista on olla yrittäjänä nyky-Suomessa.

Jatketaan toiminnan kehittämistä ja kasvua työskennellen yhdessä!

Riku Ryödi
Riku Ryödi
040 5033 923
riku.ryodi@tilisi.fi